Ilmoitukset Suomesta
Saarijärven museo

Saarijärven museo on Saarijärven kaupungin ylläpitämä paikallismuseo, joka palvelee koko seutukuntaa. Museo perustettiin vuonna 1986 ja sen päärakennus avattiin kolme vuotta myöhemmin. Rakennuksessa toimii Saarijärven museon taideosasto sekä kulttuurihistoriallinen osasto. Museo on alueen tietopankki, joka tallentaa tietoa eri muodoissa ja tuottaa työnsä tuloksena uutta tietoa. Museo hoitaa myös kahden saarijärveläisen taidesäätiön taidekokoelmia.

Päärakennuksessa on ympäri vuoden useita taide- ja kulttuurihistoriallisia näyttelyjä. Vuoden 2017 päänäyttely on Paavon polku – keskisuomalaiset Suomea rakentamassa, joka esittelee Keski-Suomen näkökulmasta suomalaisuuden kulmakivet. 7.1.2018 asti jatkuvan näyttelyn aiheina ovat muun muassa kansallinen herääminen, sivistys, maa- ja metsätalous, puurakentaminen, muotoilu ja arkkitehtuuri, sauna sekä urheilu. Museon päärakennusta ympäröi Veistospuisto, joka muodostaa Saarijärven taiteen perusnäyttelyn. Päärakennuksesta löytyvät myös museokauppa ja kahvio. Kesällä museon rantaniityllä on lampaita ja viereisellä kasvimaalla voi tutustua kymmeniin perinnekasveihin. Museon pihapiirissä on myös tilauksesta avoinna oleva Toivi Järvisen taidekoti, jossa on esillä paljon suomalaista taidetta.

Päärakennuksen lisäksi museolla on kesänäyttelykohteina Säätyläiskotimuseo ja Kivikauden kylä. Säätyläiskotimuseo sijaitsee 1780-luvulla rakennetussa talossa, jonka yläkerrassa on Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin Saarijärven vuosista 1823–1825 kertova näyttely ja hänen koti-opettajavuosien huone. Entistetyssä alakerrassa voi tutustua 1800-luvun alun säätyläisasumiseen. Kivikauden kylä on arkeologisiin tutkimuksiin perustuva myöhäiskivikautisen kylän ennallistus järven rannalla. Kylässä on ajanjakson mallin mukaan tehtyjä rakennuksia sekä ansa-, luonto- ja muinaispolut. Vierailijoilla on mahdollisuus kokeilla myös esimerkiksi ruuhella melontaa ja kivikirveen käyttöä. Lapsille on oma pienten mittakaavaan rakennettu kylä. Museo vastaa myös kuuluisien suomalaisten Tapperin veljesten kotitilan Juholan näyttelytoiminnasta ja aineistokokoelmista.

SAARIJÄRVI
<div>Saarijärven museon Veistospuisto muodostaa paikkakunnan taiteen perusnäyttelyn. Kuvassa etualalla saarijärveläistaiteilija Hannes Autereen pronssiveistos Ikuinen liekki. Kuva: SM / Janne Timperi.</div>

Yhteystiedot

  • Saarijärven museo
    Avoinna 1.6.–31.8.2017 ti–su klo 12–18, muulloin to–su klo 12–18.

  • Herajärventie 2, 43100 Saarijärvi


  • Säätyläiskotimuseo & J. L. Runeberg -näyttely
    Avoinna 22.6.–13.8.2017 to–su klo 12–18.
    Kolkanrinteentie 39, 43250 Kolkanlahti (Saarijärvi)


  • Tapperien Juhola
    Avoinna 17.6.–13.8.2017 la–su klo 12–16.
    Ryöppäläntie 59, 43130 Tarvaala (Saarijärvi)


  • Kivikauden kylä
    Avoinna 10.6.–13.8.2017 ti–su klo 11–18, heinäkuussa joka päivä.
    Kivikirveentie 10, 43130 Tarvaala (Saarijärvi)


http://fin.kaleidoskooppi.info/fin/objav/1392375239