IlmoituksetSuomesta
Jalkasienen itsehoito

Rihmasienten aiheuttamaa tulehdusta jalassa sanotaan jalkasilsaksi tai jalkasieneksi. Lapsilla jalkasieni on hyvin harvinainen, mutta keski-ikäisillä ja ikääntyvillä miehillä sitä on jopa puolella. Naisilla jalkasieni ei ole aivan yhtä yleinen kuin miehillä.

Jalkasieni esiintyy tavallisesti punoituksena, kutinana, hilseilynä ja halkeiluna yhdessä tai kahdessa reunimmaisessa varvasvälissä. Joskus jalkasieni esiintyy varvasvälien lisäksi jalkapohjassa rakkuloina, hilseilynä ja halkeiluna, useammin päkiässä tai jalkaholvissa, harvemmin kantapään seudussa. Toinen muoto jalkasientä on ns. mokkasiinisilsa, jossa koko jalkapohja on toista paksumpi, punaisempi ja hilseisempi mutta rakkuloita tai halkeamia ei ole.

Varpaiden välissä esiintyvä jalkasienen tunnistaminen on varsin helppoa, sillä oireita esiintyy yhdessä tai kahdessa viimeisessä varvasvälissä. Jalkapohjan sienitulehdusta on vaikeampi tunnistaa, sillä muutkin ihotaudit ovat varsin samankaltaisia ja käynti lääkärillä voi olla tarpeen. Myös lääkäri voi ottaa sieninäytteen varmistaakseen oikean diagnoosin.

Varvasväleissä esiintyvän jalkasienen hoitoon on nykyisin useita itsehoitolääkkeitä. Terbinafiinia sisältäviä lääkkeitä löytyy voiteena, geelinä ja sumutteena (LamisilFungorin). Niitä käytetään tyypillisesti 1–2 viikon ajan, mutta Lamisil Solo -valmisteella riittää kertahoito. Vanhempia lääkeaineita ovat mikonatsolia sisältävät (Daktarin), mikonatsolia ja hydrokortisonia sisältävät (Daktacort), tiokonatsolia (Trosyd) sekä klotrimatsolia (Canesten) sisältävät voiteet, joilla hoito toteutetaan 2–4 viikon hoitojaksona. Osalla valmisteista hoitoa kannattaa jatkaa 1–2 viikkoa iho-oireiden häviämisen jälkeen.

Hoidon jälkeen varvasvälien kuntoa kannattaa tarkkailla viikoittain. Koska tauti uusiutuu helposti, joudutaan hoito usein uusimaan. Joskus hoitoa jatketaan ennaltaehkäisynä harvakseltaan varsinaisen sienihoidon jälkeen.

Jalkasienen ennalta ehkäisyn perusta on huolellinen ja säännöllinen itsehoito. Kuivaa jalat huolellisesti peseytymisen jälkeen. Käytä sandaaleja uimahallien ja muiden julkisten paikkojen kosteissa tiloissa niin, että jalat osuvat lattiaan mahdollisimman vähän. Älä käytä samoja kenkiä joka päivä, jotta kengät ehtivät kuivua. Käytä puuvillasukkia, vaihda ne päivittäin ja pese käytön jälkeen.

Lääkeiaineet ja lääkkeet:

  • Klotrimatsoli (Canesten)
  • Mikonatsoli (Daktarin)
  • Terbinafiini (Lamisil, Fungorin)
  • Tiokonatsoli (Trosyd)

Harri Ovaskainen, apteekkari
Jyväskylän Uusi Apteekki

Venäjännös: Lidia Popova

Ota huomioon!!
Onko teillä kysymyksiä apteekkarille?

Аpteekkituotteihin liittyviä kysymyksiä voi lähettää postitse:
Sepänkatu 14 A 7, 40720 Jyväskylä
tai sähköpostitse: mosaiikki@mosaiikki.info

YHTEYSTIEDOT

<div>Klotrimatsoli (Canesten)</div><div>Mikonatsoli (Daktarin)</div><div>Terbinafiini (Lamisil, Fungorin)</div><div>Tiokonatsoli (Trosyd)</div>

MYÖS TÄSSÄ LUOKASSA
  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Flunssan itsehoito

    Flunssa eli nuhakuume on virusten aiheuttama ja yleisin lyhyen sairausloman syy Suomessa. Flunssan aiheuttajaviruksia ...

  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Suomalainen yksityisomisteinen lääketehdas VITABALANS

    Yrityksen tuotevalikoima on erittäin laaja kattaen resepti- ja itsehoitolääkkeitä, ravintolisiä sekä eläintuotteita. ...

  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Päänsärky ja sen itsehoitolääkkeitä

    Keskeisimpiä päänsärkytyyppejä ovat migreeni, jännityspäänsärky tai tulehduksiin liittyvä päänsärky. Muita päänsäryn ...

  • KAUNEUS JA TERVEYS

    Huuliherpeksen itsehoito

    Huuliherpes tai yskänrokko on yleinen HSV-1-viruksen aiheuttama sairaus. Huuliherpesrakkuloita puhkeaa useimmiten ...