-
- Mosaiikki ry
- Rahoittajat
- Projektista
Muut projektimme
- Europarlamentti
- Keski-Suomi
- Lasten projekti
Sata vuotta, tuhat tulkintaa -näyttely 9.6.–8.10.2017 esittelee Suomen taiteen merkkiteoksia uudesta ja houkuttelevasta näkökulmasta, erilaisten tulkintojen kautta. Kuvataiteen avulla rakennettiin suomalaisuutta ja kansallista identiteettiä, mutta millaisia ajatuksia teokset herättävät nyt?
Teokset on jaettu neljään teemaan: Suomalaiset kuvissa, Kansallista kuvastoa, Sota meissä sekä Mielenmaisemia ja tunnelmia. Näyttelyssä on maalauksia, veistoksia ja taideteollisuutta ja ne ajoittuvat 1800-lopusta 2010-luvulle.
Teosten lisäksi näyttelyssä on esillä videokoosteita tulkinnoista, joita on tehty jo ennen näyttelyn avautumista teoskuvien pohjalta. Mukaan kutsuttiin senioreita, koululaisia, erityisryhmiä, kulttuuriluotseja, maahan muuttaneita ja opiskelijoita. Esillä on myös aikalaiskritiikkiä, tutkijoiden näkökulmia ja taiteilijoiden tulkintoja omista teoksistaan. Lisämateriaalia löytyy verkkonäyttelystä.
Näyttely on toteutettu Jyväskylän taidemuseon ja Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistyksen (STSY) yhteistyönä. Mukana ovat Alfred Kordelinin säätiö, Fortumin Taidesäätiö, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, Taidesäätiö Merita ja UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö. Näyttelyn kuraattorina on FT Seija Heinänen Jyväskylän taidemuseosta. Näyttelyn nimessä sata viittaa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan ja tuhat siihen, että taideteoksia voi tulkita lukemattomilla eri tavoilla. Näyttely on valittu valtakunnalliseen Suomen itsenäisyyden Suomi 100 -ohjelmaan.
Näyttelyyn liittyy monipuolinen oheisohjelma: www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/tapahtumat
Lisätietoja näyttelystä: www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/nayttelyt/2017/satavuottatuhattulkintaa
Näyttelyn kuraattori Seija Heinänen
seija.heinänen@jkl.fi, puh. 050 054 2082
Lisätietoja tapahtumista: museolehtori Sirpa Turpeinen
sirpa.turpeinen@jkl.fi, puh. 050 542 0591
Teksti ja kuvat: Jyväskylän taidemuseo
Venäjännös: Lidia Popova
Toimistomme työkokeilija Sani Silander kävi jo tässä näyttelyssä
Näyttelyssä Sata vuotta, tuhat tulkintaa näkyy hyvin suomalainen kulttuuri sekä suomalaiset maisemat. Esillä on tauluja erilaisista elämänkohdista erilaisiin maisemiin.
Alvar Cawen ”Kehtolaulussa” äiti tuudittaa lasta uneen kun taas hänen toisessa teoksessaan ollaan suruvuoteen äärellä. Teokset kuvaavat kauniisti elämän alkua ja sen päättymistä.
Nina Ahlstedtin taulussa ”Tienvieressä” kaksi nuorta poikaa seisovat suomalaisessa maalaismaisemassa. Tämä kuvaa hyvin Suomen luonnon kauneutta sekä nuorta ikäpolvea. Sama toistuu Helena Schjerfbeckin taulussa ”Nuori tyttö koivujen alla.” Nuoren tytön kauneus sulautuu suomalaisen luonnon kauneuteen.
Erilaiset kädentaidot ja sen ammatit tulevat myös osaksi näyttelyä. Albert Edelfeltin ”Sukkaa kutova tyttö” tuo ilmi suomalaisten lahjakkuuden käsitöissä. Tyttö kutoo sukkaa keskellä sysimetsää. Unto Pusan taulussa ”Puusepät” näkyy kaksi nuorta seppää tekemässä työtään.
Sulho Sipilän ”Kodin hetki” taulussa näkyy suomalainen arki. Kaksi naista on tuvassa. Toinen lukee keinutuolissa sanomalehteä. Suomalainen juhla taas näkyy Antti Favenin ”Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotispäivien jälkeinen taiteilijajuhla” teoksessa. Naiset kauniissa hatuissaan ja miehet arvomerkeissään ovat kokoontuneet yhteisen pöydän ääreen.
Eero Järnefeltin teoksessa ”Suomalainen maisema” näkyy hyvin pääpiirteet suomalaisesta luonnosta. Taulussa kaukana siintää järvimaisema muutaman männyn ja koivun lomasta.
Näyttely oli itsessään kaunis ja hyvin onnistunut.
Teksti: Sani Silander
Venäjännös: Lidia Popova
YHTEYSTIEDOT
Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä
Avoinna ti–su klo 11–18
Sata vuotta, tuhat tulkintaa -näyttelystä museon sivuilla:
-
AKTIVITEETIT
Kulttuuria, vapa-aikaa ja matkailua Jyväskylässä
Tammikuun viimeisenä päivänä tarjoutui tilaisuus tutustua Jyväskylän seudun kulttuuri, matkailu ja vapaa-ajan tarjontaan...